Antero Penttilän muistorahasto

Ressun lukion pitkäaikaisen rehtorin, kouluneuvos Antero Penttilän elämäntyö suomalaisen koululaitoksen ja Ressun lukion hyväksi oli hyvin merkittävää.

Uransa Ressun lukiossa hän aloitti vuonna 1961 historian opettajana. Vuonna 1969 hänet valittiin lukion rehtorin virkaan, jossa hän toimi yli 30 vuotta. Hänen aikanaan Ressun lukio kehittyi yhdeksi maamme johtavista lukioista ja hän vahvisti rehtorina kuuluisaa ”Ressun henkeä”.

Rehtori Antero Penttilä ehti toimia useita vuosia mm. opetushallituksen johtokunnan puheenjohtajana. Hän oli koulumaailmassa kansainvälisesti tunnettu persoona ja kansainvälisen rehtoriliiton ICP:n presidentti.

Tukeakseen Ressun lukion työtä ja kehittämistä Eeva Penttilä päätti 7.1.2000 perustaa Antero Penttilän muistorahaston 6.1.2000 edesmenneen puolisonsa ja Ressun lukion pitkäaikaisen rehtorin muistolle.

Rahasto ottaa vastaan rahalahjoituksia ja testamentteja. Rahaston tarkoitus on stipendien tai avustusten muodossa antaa tukea Ressun lukion opiskelijoille tai Ressun lukion toiminnan kehittämiseen. Rahastoa hallinnoi ja hoitaa Ressun lukion koti ja koulu ry.

Rahaston tilinumero on FI70 1017 3000 2094 55.

Rehtori Antero Penttilästä on julkaistu muistokirja. Muistokirja on lämminhenkinen kuvaus Antero Penttilästä ja suomalaisesta koulumaailmasta. Kirjassa on 115 sivua ja kirjoittajia on yhteensä 30; Anteron ystäviä, työtovereita ja hänet tunteneita ihmisiä.

Tämän kulttuurisesti arvokkaan teoksen voit tilata itsellesi sähköpostitse osoitteesta ressunkotijakoulu(a)gmail.com. Muistokirjan hinta on 15 euroa ja kirjan tuotto menee lyhentämättömänä Antero Penttilän muistorahastoon, josta tuetaan koulun opiskelijoita.

Kiitämme kaikkia Antero Penttilän elämäntyötä kunnioittaneita tahoja rahastolle antamastaan tuesta, joka käytetään lyhentämättömänä Ressun lukion opiskelijoiden hyväksi.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s