Toimintasuunnitelma 2014-2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015

Ressun Lukion koti ja koulu ry on toiminut Ressun lukion yhteydessä vuodesta 1971 ja vuosittaiset tilaisuudet ovat vakiintuneet, mikä ei kuitenkaan merkitse, etteikö uusia toimintamuotoja voida kokeilla ja aloittaa.

Vanhempainyhdistyksen tavoitteena on edistää kodin ja koulun välistä yhteistoimintaa ja tukea sitä kautta nuorten kasvua ja kehitystä. Toiminta rahoitetaan jäsenmaksujen lisäksi erilaisten tapahtumien yhteydessä järjestettyjen kahviloiden ja myyntituotteiden tuloilla. Varat ohjataan opiskelijoiden toiminnan ja hyvinvoinnin tukemiseen. Erilaisten avustusten periaatteeksi hallitus on kirjannut mahdollisimman laajan kattavuuden, lähtökohtaisesti varoja ei ohjata pienten erityisryhmien tarpeisiin.

Tapahtumat
Avoimien Ovien päivä (lauantaina 22.11.2014) on vakiintunut koulun ja yhdistyksen yhteistapahtuma. Vanhempainyhdistys on mukana päivän järjestelyissä ja huolehtii tilaisuuden kahvituksesta, muusta tarjoilusta, järjestää arpajaiset ja niihin tarvittavien palkintojen keruun. Vanhempien toivotaan osallistuvan esim. suolaisia ja makeita leivonnaisia leipomalla, avustamalla kahviossa, lahjoittamalla arpajaisvoittoja sekä osallistumalla työpanoksella. Avoimien Ovien päivässä esitellään yhdistystä, hankitaan jäseniä ja myydään Ressu-tuotteita.

Kevätlukukaudella järjestetään oppilaiden vanhemmille ja koulun henkilökunnalle teemallinen vanhempainilta. Tilaisuuden aiheen valitsee hallitus opiskelijoille, vanhemmille tai koululle ajankohtaisesta ja tärkeästä aiheesta. Ennen tilaisuuden alkua järjestetään kahvitus ja tuotemyyntiä.

Opiskelijakunnalle tarjotaan mahdollisuus omissa tilaisuuksissaan myydä Koti ja Koulu ry:n hankkimia Ressu-tuotteita. Ressu-tuotteiden valikoimaa pyritään lisäämään.

Avustukset ja stipendit
Yhdistys myöntää toimintakaudella avustuksia opiskelijoiden ja/tai opettajien anomusten ja budjettivarausten perusteella. Avustettavia kohteita voivat olla esimerkiksi opiskelijakunnan järjestämät tilaisuudet, koulun Pärskeitä-lehden painatuskulut, koulun juhlat ja teemapäivät, opintoretket ja keskustelutilaisuudet.
Stipendejä myönnetään syksyllä ja keväällä koulun oppilaille opettaja- ja opiskelijakunnalta tulleiden ehdotusten perusteella ja budjettivarauksen puitteissa.

Muu toiminta
Vanhempainyhdistys tarjoaa edelleen mahdollisuuden ystävä- ja kummiperhetoimintaan. Siinä tavoitteena on muualta Suomesta kouluun saapuneiden opiskelijoiden tutustumista kouluyhteisöön ja sopeutumista Helsinkiin.
Yhdistys ylläpitää omia nettisivuja https://ressunkotijakoulu.wordpress.com/ tiedottamiseen ja keväästä 2014 alkaen vanhempien omaa facebook-ryhmää ajankohtaista keskustelua varten.

Yhdistyksen vuosikokous pidetään seuraavan lukukauden alkaessa 1. vuosikurssin vanhempainillan yhteydessä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s